Viestintäjohtaja / Finnfund, Helsinki

Finnfund (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) on suomalainen kehitysrahoittaja, joka edistää kestävää kehitystä tarjoamalla pitkäaikaista riskirahoitusta yksityisiin hankkeisiin kehitysmaissa. Hankkeilta edellytetään kannattavuutta, vastuullisuutta ja myönteisiä kehitysvaikutuksia. Vuodesta 1980 lähtien Finnfund on investoinut lähes 370 hankkeeseen noin 70 eri maassa. Tällä hetkellä sijoitukset ja maksamattomat sijoituspäätökset ovat yhteensä noin 613 miljoonaa euroa 167 hankkeessa 34 maassa.

Viestintäjohtaja

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä näköalapaikalla suomalaisessa kehitysrahoitusyhtiössä, joka vähentää köyhyyttä ja edistää kehitysmaiden kestävää kehitystä vastuullisen sijoitustoiminnan avulla.

Viestintäjohtaja tiimeineen vastaa Finnfundin sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä sekä hoitaa sidosryhmäsuhteita ja vaikuttajaviestintää. Tehtäviisi kuuluvat yhtiön viestinnän suunnittelun ja toteuttamisen johtaminen sekä kehittäminen yhteistyössä yhtiön eri toimintojen kanssa. Viestintäjohtaja kuuluu Finnfundin johtoryhmään.

Finnfund pyrkii käyttämään sekä perinteisen että sosiaalisen median välineitä ja osallistumaan aktiivisesti eri sidosryhmien kanssa käytävään keskusteluun Suomessa ja ulkomailla. Haluamme kertoa aktiivisesti ja avoimesti Finnfundin toiminnan tuloksista ja periaatteista. Pyrimme varmistamaan, että Finnfund ja sen tarjoamat rahoituspalvelut tunnetaan hyvin sekä kehitysmaissa toimivien suomalaisyritysten että kansainvälisten kumppaneiden keskuudessa.

Toivomme strategista ja uudistavaa näkemystä viestintään sekä hands on -asennetta käytännön toteutukseen.

Tehtävässä menestymistä edesauttaa

  • tehtävään soveltuva korkeakoulutus sekä vankka ja monipuolinen kokemus viestinnän tehtävistä
  • strateginen näkemys ja kokemus viestintätoimintojen kehittämisestä
  • erinomaiset vuorovaikutus- ja esiintymistaidot sekä kokemus tiimin vetämisestä
  • kiinnostus ja kokemus globaaleista kehityskysymyksistä ja/tai kehittyvillä markkinoilla toimimisesta
  • rahoitusalan ja kehitysmaissa tapahtuvan yritystoiminnan tunteminen
  • kokemus yhteiskunnallisesta viestinnästä ja/tai vastuuviestinnästä
  • hyvät mediasuhteet ja vankka kokemus sidosryhmäyhteistyöstä
  • organisointi- ja paineensietokyky
  • erinomainen englannin ja suomen kielen taito

Tehtävässä edellytetään valmiutta matkustaa ajoittain Finnfundin kohdemaissa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi tiistaina 10.10. kello 17.00-18.00 ja keskiviikkona 18.10. kello 10.00-12.00, puh. 040-5777 676 sekä MPS-konsultti Nina Kalajoki, puh. 020 746 9413. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi sekä CV:si alla olevan hakupainikkeen kautta 22.10.2017 mennessä.

Hakuaika alkaa: 06.10.2017 11:00 Hakuaika päättyy: 22.10.2017 23:59
Voit halutessasi hakea LinkedIn -profiilisi tiedot hakemuksen pohjaksi painamalla allaolevaa nappia ja kirjautumalla LinkedIn -tunnuksillasi sisään. Pääset sen jälkeen jatkamaan hakemuslomakkeen täydentämistä.
Linkedin import
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Syntymäaika *
päivä kuukausi vuosi
Sähköpostiosoite *
Matkapuhelin *
Katuosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Maakunta
Palkkatoive (euroa/kk)
Irtisanoutumisaika
Linkki Linkedin -profiiliin
Lisätietoja
Annan MPS Yhtiöille luvan käyttää tietojani luottamuksellisesti myös muihin avoimiin tehtäviin sopivia ehdokkaita etsittäessä. *
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Työnantaja
Osasto
Toimiala
Käytä CTRL-näppäintä valitaksesi useampia.
Tehtävänimike
Päätehtävät ja niiden kuvaus
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde loppui
kuukausi vuosi
Esimiestehtävä
Alaisten määrä
Lisätietoja työhistoriasta
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Koulutus
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti alkamisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Koulun / oppilaitoksen virallinen nimi
Koulutusaste / -taso
Tutkintonimike
Pääaine / suuntautuminen
Aloitusaika
kuukausi vuosi
Valmistumisaika / arvoitu valmistumisaika
kuukausi vuosi
Lisätietoja tutkinnoista
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muu koulutus
Koulutus 1 (järjestäjä / kesto / laajuus)
Koulutus 2 (järjestäjä / kesto / laajuus)
Koulutus 3 (järjestäjä / kesto / laajuus)
Lisätietoja muusta koulutuksesta
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli
1. vieras kieli
2. vieras kieli
3. vieras kieli
Muu kielitaito
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Ulkomaankokemus
Oletko työskennellyt / opiskellut ulkomailla?
Kokemus 1 (maa / kesto vuosina / kuvaus)
Kokemus 2 (maa / kesto vuosina / kuvaus)
Kokemus 3 (maa / kesto vuosina / kuvaus)
Lisätietoja ulkomaankokemuksesta
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Saatekirje
Saateteksti
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muuta
Miksi sinä olisit oikea viestintäjohtaja Finnfundille?
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Miten hyvin tunnet globaaleja kehityskysymyksiä/mitä kokemusta sinulla on kehittyvillä markkinoilla toimimisesta?
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Liitteet
Tiedoston maksimikoko on 1024 kt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.
Liitä tähän CV:si
Tiedoston maksimikoko on 1024 kt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.
Liitä tähän hakemuksesi
Tiedoston maksimikoko on 1024 kt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.
Muut liitteet
Voit jättää hakemuksesi yhteyteen valokuvan itsestäsi. Kuvan tulee olla .jpg -formaatissa ja sen maksimikoko on 4 megatavua.
Valokuva
Tieto avoimesta tehtävästä
Mistä sait tiedon avoimesta tehtävästä *

Jos koet ongelmia työnhakujärjestelmämme käytössä, voit lähettää pulmasi kuvauksen sähköpostitse osoitteeseen support@mps.fi. Pyydämme sinua kuvailemaan ongelman mahdollisimman täsmällisesti. Asiakaspalvelumme pyrkii vastaamaan sähköpostiisi mahdollisimman nopeasti.

Kiireisissä asioissa voit ottaa yhteyttä suoraan asiakaspalvelunumeroomme 020 746 9472, joka palvelee sinua arkisin klo 9-15.

Pääset lähettämään hakemuksesi esikatselun kautta.